William ja Ester Otsakorven Säätiön myöntämä laatupalkinto 2007

5. Otsakorven ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2007

Otsakorven Säätiö myöntää tänä vuonna ensimmäistä kertaa historiansa aikana erityisen laatupalkinnon.

Kilpailuaika on 1.9.–31.10.2007, jolloin allekirjoitetut hakemukset tulee toimittaa säätiölle tältä sivustolta löytyvällä laatupalkinnon
hakemuslomakkeella. Hakijana voi olla toisen asteen ammatillista koulutusta antava oppilaitos tai koulutusyksikkö Etelä- ja Pohjois-Karjalan sekä Kymenlaakson alueilta. Hakemusten arviointi suoritetaan marraskuussa ja säätiön hallitus julkistaa tulokset joulukuussa 2007.


5. Otsakorven ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2007 ammattiopistoille ja aikuisopistoille
William ja Ester Otsakorven säätiö julistaa kilpailun laatupalkinnosta toisen asteen ammatillista koulutusta antaville nuorisoasteen ja aikuisasteen oppilaitoksille niiden itse valitsemassa laadun kehittämiskohteessa. Säätiön viimeaikaiseen toimintapolitiikkaan on sisältynyt oppilaitosten yritys- ja yhteiskuntayhteyksien edistäminen sekä oppilaitosten toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen koulutuksen laadun kohottamiseksi sekä laadukkaan työvoiman saannin turvaamiseksi alueen elinkeinoelämälle. Haaste tuli esille myös joulukuussa 2006 pidetyssä oppilaitosten ja säätiön yhteistyökokouksessa Imatralla.

Hakija voi valita itse kilpailuun tulevan kohteen. Se voi olla oppilaitoksen laadun järjestelmän kehittämisen kokonaisuus tai jonkin yksittäisen koulutusalan tai osaston opetuksen laadun kehittämiseksi toteutettu konkreettinen toiminta tai hanke. Kehittämishanke arvioidaan laajuuden, vaikuttavuuden ja kestävyyden suhteessa.

Palkinnot:
1. palkinto: 50.000 €
2. palkinto: 20.000 €
3. palkinto: 10.000 €

Kilpailuaika on 1.9.–31.10.2007, jolloin allekirjoitetut hakemukset tulee toimittaa säätiölle tältä sivustolta löytyvällä lomakkeella (ks. alla). Hakijana voi olla toisen asteen ammatillista koulutusta antava oppilaitos tai koulutusyksikkö Etelä- ja Pohjois-Karjalan sekä Kymenlaakson alueilta. Hakemusten arviointi suoritetaan marraskuussa ja säätiön hallitus julkistaa tulokset joulukuussa 2007.

Lisätietoja laatupalkintokilpailusta antavat mielellään:
Kouluneuvos Jorma Puhakka, puhelin 040 5057 057
Sivistystoimentarkastaja Eija Karhatsu, puhelin 040 5573 694


Täytä hakemuskaavake
Tulosta arviointiaineisto ja arviointikaavakkeet (8 s.)